Syksyn huippuhetkiä

Syksy 2012 on tarjonnut monia uusia elämyksiä Mika Waltarin tuotantoon.
Olimme suunnitelleet ottavamme vuoden 2012 Kieku ja Kaiku - juhlavuodeksi, koska sarjakuvan ilmestymisen alkamisesta on kulunut 80 vuotta. Tätä juhlavuotta ei muualla ole juhlittu. Kieku ja Kaiku -riimien kirjoittaminen oli Mika Waltarille rakas asia; se jatkui sarjan piirtäjän Asmo Alhon kuolemaan saakka. 
Syksyinen tilaisuutemme kukonpojista ja possusta herätti myös TV !:n uutistoimittajat; katkelma aiheesta nähtiin maanantain kulttuuriuutisissa.

Saimme lainaksi 10 postikortin sarjan alkuperäisiä Kieku ja Kaiku -postikortteja, joista onnistuimme painattamaan uusintapainoksen parahiksi Helsingin kirjamessuille. Tämä oli tämän syksyn hittimme: osa korteista myytiin loppuun! Jouluaihe osoittautui vuoden lopun ykkösvalinnaksi.

Toinen kiinnostava tapaus on ollut Waltarin 30-luvun näytelmän "Yö yli Euroopan" ensiesitys Helsingin kaupungin työväenopistossa. Omana aikanaan se ei päässyt näyttämölle asti; aihe oli liian ajankohtainen. Nyt kun näytelmän kirjoittamisesta on kulunut pian 80 vuotta, sen aika oli päästä julkisuuteen. Ohjaaja Harri Liuksiala opiskelijoineen on tehnyt suuren kulttuurityön.

Näytelmästä saa ainutlaatuisen, tarkan kuvan 30-luvun poliittisista suuntauksista, joihin Waltari oli tarttunut ennakkoluulottomasti. Taitava kirjailijahan voi näytelmän muodossa kertoa ajankohtaisist asioista suoraan, selittelemättä näyttelijöiden suulla. Sen Waltari tietysti oivalsi. 
Ja myös sen, ettei aika ollut silloin kypsä näin suoran tekstin esittämiseen. Ystävänsä, bibliofiili E.J.Ellilän ehdotuksesta käsikirjoituksesta tehtiin 100 kappaleen monistettu ja numeroitu laitos, joka aluksi levisi lähinnä ystäville ja josta myöhemmin tulisi haluttu Waltari-kohde.

Anneli Kalajoki

Mika Waltari Unkarissa ja muualla Euroopassa

Sain sähköpostia Unkarista prof. Endre Gombarilta, joka on tunnetaan mm. Mika Waltarin ystävänä ja kääntäjänä. Hän on toiminut suomalaisen kirjallisuuden puolestapuhujana 1960-luvulta lähtien, jolloin ajat olivat vaikeampia kuin nykyään eikä länsimaisen kirjallisuuden kääntäminen ollut itsestäänselvyys. Waltari on edelleen suosittu kirjailija Unkarissa: äskettäin ilmestyi Gombarin kääntämä Sinuhen 9. painos. Vielä 2010-luvulla se sai osakseen suurta suosiota.

Myös Kreikassa Maria Martzoukou lienee jo saanut valmiiksi Turms kuolemattoman käännöksensä. Mariahan palkittiin Valtion ulkomaisella kääntäjäpalkinnolla viime vuoden lopulla. Hän aloitti  kääntämisensä Pentti Saarikoskesta, Waltarin lisäksi on ilmestynyt Väinö Linnaa ja Sofi Oksasta.

Virossa Piret Saluri on kääntämässä ensimmäistä kertaa Ihmiskunnan vihollisia, josta on käännössopimus jo tehty. Sen kääntämistä pidetään erittäin merkittävänä. Valtakunnan salaisuuden käänsi Johannes Aavik Torontossa jo vuonna 1965. Virossa ollaan kiinnostuneita myös Nuoren Johanneksen kääntämisestä, jota ei viroksi vielä ole ilmestynyt.

Italiassa ollaan myös kiinnostuneita uusien Waltareiden kääntämisestä. Vuonna 2007 perustettu kustantamoyhteisö on kysellyt, miltä taholta voi käännösoikeuksia tiedustella. Neuvottu on, ja toivomme, että tämäkin tiedustelu johtaisi uusiin käännöksiin. Italiastahan puuttuvat esim. molemmat matkakirjat ja Komisario Palmut. Dekkarit ovat Italiassa erittäin suosittuja...

Vanhaa ja uutta

Kevätkauden aloitti tunnetulla, asiantuntevalla tavallaan professori Matti Kassila, joka kertoi tammikuussa muistoistaan Mika Waltarista ja komisario Palmu -elokuvien tekemisestä. Vaikka asia oli sinällään monelle läsnäolijoille tuttu, monia uusia näkemyksiä esitettiin. Waltarin persoona tarkentui monin kiinnostavin yksityiskohdin.
Mukana olleet median asiantuntijat valottivat aivan uusia asioita elokuvien tekniikasta ja äänimaailmasta. Salintäydelle yleisölle tarjottiin taas uusia oivalluksia rakastetuista elokuvista ja niiden monista taustakommelluksista.

Koska Mika Waltarin tytär Satu täytti alkuvuonna kunnioitettavat 80 vuotta, halusimme omalta osaltamme paitsi onnitella kirjailijaa myös esitellä yleisölle hänen monipuolista tuotantoaan, joka on syyttä jäänyt lukevalta yleisöltä unohduksiin. Töölön kirjaston johtaja Anne Ala-Honkola oli kerännyt kaupungin kirjastosta vaikuttavan määrän SW:n kirjoja lainattavaksi - ja menestys oli taattu. Onneksi sain käsiini Kumman rakkauden ja Haikeat leikit, joista viimeksi mainitun otin mukaani matkalukemiseksi Italiaan, jossa pidettiin viimeisten (kahden seitsemästä) lastenlasteni ristiäiset.

Kesäinen lapsuusmuistojen kuvaus vuodelta 1957 kertoo kesänvietosta on täynnä lapsen teräviä huomioita aikusten maailmasta, lämpimien kesäpäivien toimintaa: monien eläinten vaativaa hoitoa, kasvimaiden kitkemistä, vierailuja sukulaistaloissa ym. ym. Terävällä huumorilla on kaiken aikaa sijansa asioita tarkasteltaessa. Isän kuvaus tuo tarkasti esiin kirjailijan roolin ja aseman arjen pyörityksessä. Niin tarkkaa kuvausta kuin ajatella saattaa!

Suomalaista kaupunkilaisperheen kesänviettoa yli 50 vuotta sitten kuvataan tässä kirjassa parhaimmalla mahdollisella tavalla. Vaan aika entinen ei koskaan enää palaa... Onneksi voimme sitä edes muistella!

Anneli Kalajoki